Linnea Talvi seikkailee

Naurava leipäpoika

2012-02-15T17:33:00.000+02:00

Paperipussista tuli leipä, jolla oli lippalakki päässä ja hymy huulilla.

Elman päivänä

2012-02-12T10:26:00.000+02:00

Elma, mummuni eli elämänsä tässä talossa. Ensin nuorikkona 20-luvun lopussa, sitten vaimona ja äitinä ja vuoden 1944 jälkeen leskenä. 40 vuotta.

Elma ei ollut mikään niksi-ihminen. Hän teki hommat ja sillä siisti.
Hän ei tehnyt säästämisestä ja penninvenytyksestä erityistä taidetta. Se oli osa jokapäiväistä elämää.
Kun Elma kuoli, sukanvarresta löytyi kymmeniätuhansia markkoja.
Tietenkin, eihän hänen huushollissaan tuhlattu.

Vanhoja lattiaharjoja ei pidä hävittää sen vuoksi, että harjakset ovat pahasti taipuneet toiselle puolelle. Harjaa pidetään kiehuvan vesikattilan yllä, jolloin harjakset höyryn ansiosta nousevat pystyyn. Harja on jälleen käyttökelpoinen.

Ikkunat, jotka hikeentyvät ja jäätyvät, käsitellään seuraavalla tavalla: glyseriiniä ja suopaa sekoitetaan pehmoiseksi tahnaksi, jota sivellään ohueksi kerrrokseksi ikkunaan. Sen jälkeen ikkuna hangataan kirkkaaksi. Myös auton ikkunat ja silmälasit voidaan käsitellä samoin.

Jouhityynyt ovat kesällä ihanteelliset, sillä jouhet estävät hhikoilemisen.

Kynttilät asetataan valumisen ehkäisemiseksi vuorokaudeksi vahvaan suola-soodaveteen. On huolehdittava siitä, että kynttilä on täysin kuiva ennen sytyttämistä.

Liimaa voidaan valmistaa itse lämmittämällä etikkaa ja liivatelehteä lusikassa.

Säilyketölkkien nimilaput pysyvät varmasti paikoillaan, jos liimattava puoli sivellään sipulin viipaleella.

Kodin tuhattaito, Otava 1957
Elman kirjapinosta virsikirja ja Hietamiehien alta

Ystävä vuosien takaa

2012-02-11T10:25:00.000+02:00

Ystävä vuosien takaa:
minun menneisyydestäni tulevaisuuteen,
hänen nykyisyydestään menneisyyteen.

Jos olisin tuntenut itse lapsena ja nuorena ollessani oman tyttäreni, olisin halunnut hänestä ystävän. Ensin olisin ihaillut häntä kaukaa ja sittten tutustunut varovasti ja lopulta olisimme ollet sydänystävät.

- Äiti, jos mä olisin tuntenut sut, kun sä olit lapsi, olisi ollut sun kaveri. Mä olisin saanut sut vähän reippaammaksi ja enemmän semmoiseksi kuin sä olet nyt. Mä olisin voinut luottaa suhun.

Nyt olen hänen äitinsä ja ymmärrän häntä. En sano täydellisesti, mutta melkoisesti kyllä.
Tytär on juuri sellainen lapsi, jonka kanssa voisi syrjäyttää oikean, vastuullisen vanhemmuuden ja heittäytyä täydellisesti kaverivanhemmuuteen.
En ole heittäytynyt. Joskus vain. Sopivasti. Olen myös se, jota vastaan kapinoidaan ja joka ei teinin mielestä ymmärrä yhtään. Mitään.

Himalainen kirjoitti hippiprinsessasta. Tytär on juuri sellainen. Joustava, luova ja sopivasti rohkea.
Hän pukeutuu itsekseen, ei kuviksi tai muodinmääräämästi.
Tällä viikolla olemme nähneet mummun marianneraidalliset trikoohousut, minun harmaan villatakkini, keltaisen, itseneulotun kaulahuivin ja suuret sulkakorvakorut. Samalla kertaa.
Kuulosta villiltä. Onkin, mutta ei tippaakaan levotonta tai yliampuvaa.

Ihailen häntä, omaa hippirinsessaani, joka pakkaa tavaransa milloin itsepainamaansa kangaskassiin, milloin New Yorkin tuliaisena saamaansa merkkilaukkuun.
Ei elämä ole vakavaa pönötystä, se on leikkiä, väriä, iloa.
Hulluutta, itkua, naurua ja sisäpiirin teinivitsejä.

Liikkeelle!

2012-02-07T11:22:00.000+02:00

Siivoan ja säästän

2012-02-05T12:42:00.000+02:00

Siivoan koneelle tallennettuja kymmeniä valokuvakansioita. Säästän parhaat kuvat.
Nämä ovat niitä.
Huomaan tässä miettiessäni, että ne on kaikki otettu kännykkäkameralla.
Olen impulssivalokuvaaja.
Hermostun, jos oikein pitää suunnitella ja sommitella...

Nojatuolimatka kahvilaan

2012-02-05T11:41:00.000+02:00

Tässä nojatuolissa pääsee hyvin kahvilatunnelmaan, kun ei viitsi pistää nenäänsä - 24 asteen pakkaseen.

1. Tamminiementien kahvila Meilahdessa
2. Barcelona
3. Pariisi
4. Il Siciliano

5. Veljen mökin terassi
6. Kluuvikadun Fazer

Turvassa

2012-02-04T15:46:00.000+02:00

Tunnen kaiken tämän lumimäärän ja kipakoitten pakkasasteiden keskellä jotenkin suunnatonta turvallisuutta.
Ulos mennessään saa topata itsensä paksuilla vaatteilla ja huiveilla nenänpäätä myöten. On turvassa monen vaatekerroksen alla.

Sisällä saa olla kahdet villasukat jalassa ja pukea kolme paitaa päällekkäin ja istua punaisessa nojatuolissa piponeulomus kädessä.

Paksu untuvapeite on öisin kuin pehmeä, turvallinen teltta.
Nukumme koko perhe telttaunia.
Kuohkean untuvan alla jäsenet ovat aamuisin raukeat ja levänneet.
Jaksaa avata verhot ja katsoa lämpömittarista aamun yllätyksen.

Joillakin on otsaa, mutta sen takaa puuttuu jotakin...

2012-01-25T16:13:00.001+02:00

Varoitus: aion valittaa huonosta käytöksestä. Aikuisten.

Opettajan ammatin varjopuoli on se, että oppilaiden huoltajilla on omasta mielestään oikeus valittaa kohtuuttomasti opettajan toiminnasta, puuttua perheen asioihin ja opettajan henkilökohtaisiin asioihin, syyttää ja vaatia.
Tietenkään näissä joissakuissa ei itsessään ole missään tilanteessa mitään vikaa eikä käytöksessä mitään moitittavaa.
On jotenkin pöyristyttävää, että näitä viestejä syydetään jopa opettajan henkilökohtaiseen puhelimeen. Työsähköpostinn ja koulun erilaisiin viestimissysteemeihin viestittäminen lauantai-iltana yhdentoista jälkeen vahvassa tunnetilassa on ihan ok ja sallittua. Ne opettaja voi sentään lukea vasta työajallaan.

Juu. Arvasitte oikein. Olen saanut kirjallista palautetta persoonastani ja toimintatavoistani - eikä kyse ole mistään kiitoksista. Tyttäreni ystävyyssuhteisiin on puututtu (vaikka kyseinen huoltaja ei ole koskaan tavannut tytärtäni, sillä asumme yli 10 kilometrin päässä työpaikaltani), ja minun omia ystäviäni on arvosteltu (ihmettelen, mikä salapoliisi viitsii selvittää kaikki opettajan siviiliasiat). Ja sitä rataa...

Lannistun ja loukkaannun. Haluan vaihtaa ammattia.
Sitten henkäisen ja tiedän, että olen ammattilainen, taitava, arvostettu ja hyvä työssäni!

Suklaakeksin sentään söin :-)

Riittää!

2012-01-21T17:12:00.001+02:00

Helsingin opetuslautakunta päättä vuosittain, mitkä päivät ovat koulujen virallisia, yhteisiä syyslomapäiviä. Päiviä on yleensä kaksi, torstai ja perjantai lokakuun puolenvälin tienoilla. Kaikilla koululaisilla on siis ainakin neljän päivän syysloma.

Tämän lisäksi koulut voivat itse päättää tehdä sisään enintään kolme koulupäivä niin, että lomaa on kokonainen viikko.
Meidän perheessä on lapsia ja aikuisia viidessä eri koulussa. Kaikkien kolmen pojan koulut tekivät sisään kolme lomapäivää lisää, lauantaisin.
Tyttären koululla on kaksi lauantaikoulupäivää ja minun ja miehen myös kaksi.

Onneksi lauantaikoulupäivät menevät osittain päälekkäin, nimittäin meidän perheelle jää kuitenkin 13 lauantaita, jolloin yksi tai kaksi perheenjäsentä on koulussa. Minusta aika paljon. Ja nämä on otettava menojen ja reissujen järjestelemisessä huomioon.
Aika iso harmi parista lomapäivästä... Varsinkin, kun kolmella vapaapäivät oli syysloman yhteydessä, kolmella jossakin muualla...

Tammikuussa tätä koululystiä meillä on kolmena peräkkäisenä lauantaina...

Eihän tämä kenenkään vika ole.
Paitsi järjestelmän, joka sallii kaikenlaiset valinnat...

Keski-ikäisyyden ylistys

2012-01-19T09:26:00.000+02:00

Eilisellä joogatunnilla keskittymiseni oli aikalailla hokoteillä, kun makasin vain matolla ja olin hiljaa mielessäni tyytyväinen kaikkeen.
Minulla on sopivasti kaikkea hyvää; rakkautta, perhettä, ikää, rahaa, työtä, vapaa-aikaa, terveyttä...

Olen monta kertaa miettinyt, etten haluaisi olla yhtään nuorempi. En jotenkin ikävöi mitään asiaa menneisyydestä niin paljon, että se tuntuisi olleen paremmin kuin asiat nyt.
Olen tyytyväinen tähän ja samaan aikaan ole tyytyväinen menneisyydessä tehtyihin asioihin ja valintoihin tai vähintään olen tehnyt niiden kanssa sovinnon.

Olen rauhassa ja helpottunut siitä, että olen oppinut olemaan. Ihmisiksi.
Itseni kanssa tyytyväisenä tähän, mitä nyt on.

En jaksa koko ajan tavoitella.
Unelmoida kyllä jaksan, mutta ne ovatkin aikalailla eri asioita - tavoitteleminen ja unelmoiminen.

Kohta parikymmentä vuotta sitten minulla oli työkaveri (minä olin 23 ja hän 45), joka toisteli usein: Kyllä elämä on ihanaa. Pidin sillioin häntä vähän höyrähtäneenä. Mutta olihan hän oikeassa: elämä on ihanaa, jos sen antaa olla...

(En väitä sinisilmäisesti, että vaikeuksia ei olisi - onhan niitä, mutta ainakaan tässä elämäntilanteessa en päästä niitä pääasiaksi, kaikeksi, koko elämän sisällöksi.)

(kuva on poimittu Printestin unelmakuvista)

Kulttuuriviikonloppu

2012-01-15T16:38:00.001+02:00

Perjantaina Homo! Kansallisteatterissa. Ei yltänyt tajunnanräjäyttäneen Mr. Vertigon mittoihin. Tykkäsin kuitenkin kovasti; tarinaa, musiikkia, sopivasti provokaatiota...

kuva: lippu.fi

Eilen This must be the place elokuvissa. Pidin tästä. Sopivasti hullu ja juoni sopivasti mielipuolinen.

kuva: filmofilia.com

Kulttuuriviikonlopun päätteeksi yllättymään Suvilahden kirpparille ja muutenkin ihmettelemään iloisen tyytyväisenä alueen koko ajan laajenevaa kulttuuritarjontaa.

Kotimatkalla divarista vielä hyvät kirjat.
En kaipaa hiihtoladulle. Kolmen tunnin kävely Helsingin kaduilla riittää...

Veks

2012-01-12T19:27:00.000+02:00

Pistettiin joulukoristeet laatikkoon yläkomeroon. Nuutinpäivä tulkoon huomenna.

Lukiolainen raivostui, paiskoi tavaroita ja vei sänkynsä alta roskikseen siellä vuoden päivät lymynneet roinat.

Kuopus vei jääkiekkokypärän vintille. Ei kuulemma aio käyttää. Sääli, mutta en jaksa tapella.

Vein kirjan lainaksi naapuriin. Pyysivät sisälle katsomaan huonekalujen uusia paikkoja.

Mummu ja Mars-patukat

2012-01-11T17:44:00.000+02:00

Taapersin lapsena tätä nyt jo haalistunutta ystävää hännästä kantaen mummun perässä vasikkahaan kulmalle pujottamaan metsämansikoita timotein korteen.

Mummu opetti minulle kauniin sinisen kukan nimen. Metsäkurjenpolvi.

Mummu oli säästäväinen, ei pihi. Kauppa-autolta hän osti kuitenkin aina tiistaisin minulle ja serkulla suklaapatukan. Kummallekin lopulta oman.

Mummu voitti 70-luvun puolivälissä seurakunnan arpajaisissa kirjavan, neulotun tilkkupeiton. Se oli niin hieno, että sitä ei saanut käyttää. Piti vain katsella.

Nyt peitto on tässä jalkojeni päällä, en säästä vaan muistelen mummua ja Mars-patukoita.

Oma koti kullan kallis

2012-01-08T15:51:00.000+02:00

Kävin eilen kylässä kauniissa kodissa.
En haluaisi muuttaa sellaiseen.
En pidä liian täydellisistä asioista.

Tykkään säröistä, arjen rosoista,
kulumista ja nuhjaisista nurkista.

Pidän siitä, että ovi pitää laittaa tietyllä tavalla kiinni, ettei kahva jää käteen.
Nautin joka päivä siitä, kun näen lasten pienenä raapimat naarmut pöydän pinnassa.

Minulla on pullo lattiavahaa. Käytin sitä kerran - tulos ei näkyvä. Turha tuote?
Omistan myös erikoishankaussienen. Käytän sitä, jos joku osuu mustalla jääkiekkomailallaan seinään. En muuten.

Piirsin ikkunalaudan pölyyn sydämen.
Lähden nyt ulos ja siivoan joskus toiste.

Ei kai ole väärin olla omahyväisen tyytyväinen pieneen elämäänsä?

Kolme viikossa

2012-01-05T11:55:00.000+02:00

Le Havre: utuinen, värikäs, uneilias ja herättelevä.

Minun mielestäni elokuva olisi toiminut ihan hyvin jopa ilman juonta; pelkkinä tunnelmina, kuvina, keskustelunpätkinä, ajatuksen lentoina, viinilasin kolahduksina pöytään, turkoosina sairaalan seinänä, hedelmäkärryinä, katseina, paistinpannulla kärisevinä kananmunina...

kuva: yle.fi

Varasto: Kulunut sanonta 'elämän makuinen' sopii tähän täydellisesti.

Tunnistin oman lapsuuden ja töissä tutuksitulleiden lähiöperheiden elämäntarinat ja selviytymisstrategiat täydellisesti. Elokuva oli samaan aikaan tosi ja parodinen. Hyväntahtoinen ja sievistelemätön.

Niin se elämä menee - kukin yrittää pysyä kelkassa ja toteuttaa unelmiaan omalla tavallaan.

Kaikella kunnioituksella.

kuva: hs.fi

Avain Italiaan: suloinen satu, kauniit maisemat, kiireetön tunnelma.

Tyttö etsiin perhettään ja menneisyyttään, salaisuuksia, tuskaakin, mutta kaikki niin unenomaista, värikästä, tuoksuvaa, kaunista, kiireetöntä, aurinkoista, täyteläistä.

Ei kyynärpäitä, ei juonia, ei juoruja, ei pahaa.

Positiivisuutta kaikkien vaatimusten vastapainoksi.

Yllätyksenä tapasimme elokuvan jälkeen vielä ohjaajan ja tuottajan, jotka kertoivat filosofiasta ja tarinasta elokuvan takana.

kuva: oululehti.fi

Kaikki kolme kotimaisia, vaikka yksi ranskaksi ja toinen englanniksi.

Toivotan itselleni

2011-12-31T21:52:00.000+02:00

rohkeutta,
suvaitsevaisuutta,
uusia näkökulmia,
seikkailuja,
pitkää pinnaa
ja paljon hyviä hetkiä rakkaitteni kanssa.

Sunnuntaiaamu 70-luvulla

2011-12-29T20:54:00.000+02:00

Olen reilut kymmenen vuotta kahta isoveljeäni nuorempi, melkein siis ainoa lapsi.
Perheen iltatähti, prinsessa, kauan odotettu tyttö.

Lapsena oli paljon yksin. Nyt jälkeenpäin ajatellen olin vähän erakko. Tyytyväinen erakko.
Rakastin omia leikkejäni ja salaisia puuhiani.
70-luvun tamperelaisessa duunariperheessä ei pienelle tytölle asetettu juurikaan rajoja.
Sain tehdä suurinpiirtein kaikkea, mitä halusin.
Äiti on myöhemmin kertonut, että hän olisi antanut minun tehdä vielä enemmänkin.
Elin näkymättömissä, mielikuvituksessani, pääni sisällä.
Oli kuvitelmissani rohkea ja reipas. Oikeasti en niinkään.

Se lempitarinani:
On sunnuntaiaamu. Isä ja äiti lukevat Aamulehteä sängyssä vierekkäin. Makaan peiton alla heidän välissään. Ajattelen, että olen niin pieni ja huomaamaton, että he eivät tiedä, missä olen. Kurkin sänkyjen välissä olevasta raosta harmaalle lattialle.
Minua alkaa pelottaa, että olen niin pieni, että putoan raosta lattialle - pois heidän peittonsa alta, eivätkä he huomaa mitään.
- Tiedättekö, missä olen piilossa? huhuilen peiton alta.
Kumpikaan ei puhu mitään, Aamulehti rapisee.
En muista enää, kumpi nykäisee peiton pois. Olen pelastunut.

Paljon päiviä

2011-12-27T15:54:00.000+02:00

Tuntuu, että päiviä on paljon.
Paljon elettyjä joulun päiviä ja vielä paljon lomapäiviä.

Tykkään, että on paljon aikaa.
Tuhlaan sitä lepäämiseen ja lorvailuun.
Vuorotellen neulon kaulahuivia ja virkkaan mattoa.
Kaikista joululahjavillasykista tykättiin.
On ihana antaa itsetehtyä.
Siinä antaa omaa aikaansa ja ajatuksiaan. Lämpöään ja välittämistään.

2011-12-22T14:10:00.000+02:00

Työmaa-aitafilosofiaa

2011-12-18T17:13:00.000+02:00

Kävelin kumisaappaat jalassa kauppaan enkä ollut uskoa omia ajatuksiani:
Ikävöin lunta.

Kuvat kesältä Musiikkitalon työmaalta, muistaakseni.

Tämä liittyy tuohon ikääntymiseen

2011-12-16T20:47:00.000+02:00

Löysin vasemmasta kyljestäni, rinnan alta syksyllä patin. Semmoisen kananmunan puolikkaan kokoisen.
Kaikesta pelästyneenä menin lääkäriin pattini kanssa.
- Tämä on vaaraton rasvakasvain, lipooma. Se liittyy tuohon ikääntymiseen.
- Kiitos.

Ystävän ikävästä luomiyllätyksestä pelästyneenä ryntäsin taas tänäaamuna lääkäriin. Nyt kahden kummallisen mahassa ja selässä olevan luomen kanssa.
- Nämä ovat niin sanottuja rasvaluomia. Ne ovat vaarattomia, liittyvät ikääntymiseen.
- Kiitos.

Ikääntymiseen siis liittyy vaarattomien rasvamöykkjen kasvamista eri puolille vartaloa?
Haloo! Ikääntymiseen! Olen 43!

Kuitenkin: hyvä, että ovat vaarattomia. Kannan mielelläni tällaiset patit ja luomet, kun pahempiakin vaihtoehtoja on olemassa.

Rauhaisaa viikonloppua kaikkialle!
Olkaa joulustressittä. Minäkin olen :-)

Salama iskee kahdesti!

2011-12-12T18:37:00.000+02:00

Viime talvena rintasyöpään sairastuneen ystäväni hiukset ovat kasvaneet takaisin. Ne ovat kauniit, teräksenharmaat, tyylikkäät.
Hän on uskaltanut varata matkan lämpimään jouluksi ja antanut itselleen luvan olla taas onnellinen.

Viime viikon perjantaihin asti.

Viikko sitten viattomana poistettu luomi olikin paha.
Melanooma.

En osaa sanoa mitään.
Itku ei tule.
Eihän tällainen ole mahdollista!
Ei joulu voi jo toista kertaa olla tämmöinen!!!

Yksi kuva ja monta sanaa

2011-12-07T21:29:00.000+02:00

Pietarissa oli suurta ja sumuista.
Rujon kaunista ja loisteliasta.

Otin yhden valokuvan.
Tämän:

Tämän teepöydän ääressä kävin parhaan ystäväni kanssa hyvin tärkeän keskustelun.
Paljon merkityksellisiä, syviä, luottamuksellisia sanoja.
Niin tärkeitä, että en välittänyt siitä, vaikka ne nähtävyydet tuli nähtyä vain ulkopuolelta.
Sain paljon enemmän itselleni Pietarista näin.

Olen onnekas ja onnellinen.

Vesille korkokengät kassissa

2011-12-03T14:46:00.000+02:00

Matkalaukku pakattuna. Merta pitkin Pietariin ensi yön aikana.
Koko viikolla en ole ehtinyt ja jaksanut tehdä mitään reissuni eteen.
Elämä on ollut niin tässä ja tämän perheen asioissa.

Heittelin äsken muutaman koltun laukkuun ja päälle vielä punaiset korkokengät.

Ei karttaa, ei suunnitelmia, ei edes rahaa vaihdettuna.
Katsotaan, löytyykö edestä seikkailu...

Epäreilua ja vailla selitystä

2011-11-25T09:25:00.000+02:00

Meidän perheessä on ongelma.

Se on yhden ongelma ja vaiva, mutta vaikuttaa kaikkiin.
Yhden tuska on niin suuri.
Tytär on se yksi.

Hän ei ole kasvanut milliäkään kahteen vuoteen.
Asiaa on tutkittu sairaalassa monen lääkärin voimin. On otettu röntgenkuvia, hormonikoneita, kromosomitestejä, manipuloitu hormoneja ja taas testattu. Pistetty neulalla ja osoitettu röntgensäteellä.
Mitään ei tapahdu. Selitystä ei löydy. Ei edes selityksen häivähdystä.

Lapsen pituusennuste on ollut koko eliniän: pitkä. Äiti pitkä, isä vielä pidempi.
Tytön pää ei kohta kestä tätä testaamista ja epätiteoisuutta ja selittämättömyyttä. Odottamista.
MIKSI juuri hän ei vaan kasva? Miksi kasvu pysähtyi yhtäkkiä?

Tuska lapsen - teini-ikäisen tytön - sisällä on tästä asiasta niin suuri, että se peittää välillä alleen ihan kaiken.
Kaikki hänen hyvät puolensa, loistava luovuutensa, lukemattomat taitonsa ja onnistumisensa hukkuvat tähän pienuuteen.

Kohta en osaa olla menemättä tuskaan mukaan, koska en enää osaa lohduttaa ja valaa voimia, luottamusta, että kaikki on ihan kunnossa.
Jos ei olekaan...?

Sumenen itsekin.
Minulle ja perheelle hän riittää pienikokoisenakin.
Mutta muulle maailmalle ei?
Sitä mietin koko ajan, vaikka en uskalla sanoa ääneen.

Silloin

2011-11-15T12:06:00.000+02:00

Muista, miltä tuoksui ja maistui ensimmäinen kupilliseni vihreää teetä.
16 vuotta sitten - juuri näihin aikoihin marraskuussa - olin äitiyslomalla ja kävin vauvan kanssa Vanhassa kauppahallissa teeostoksilla. Kotona keitin huolella ensimmäisen kupilliseni. Se maistui silloin ihan samalta kuin tänä aamuna.

Mainitsin tästä paikalla vielä aamisaispöydässä istuneille esikoiselle (joka oli tuon ensimmäisen vihreän teen vauva) ja tyttärelle. Tytär on surullinen siitä, että muistan vain vähän asioita siltä ajalta, kun hän oli vauva.

Tyttö on oikeassa.
Olin silloin väsynyt, masentunut, surullinen. Minulla oli maailman ihanin ja helpoin vauva.
Kaipaamani tyttö, sydämeni toinen puolikas.
Mutta se ei riittänyt kaikkeen. Väsyin ja istuin vain vauva sylissä ja itkin.

Muumit pyörivät telkkarissa ja legot lattioilla. En jaksanut katsoa enkä rakentaa.

Jollakin tavalla koen olevani parempi, jaksavampi, läsnäolevampi äiti nyt näille teini-ikäisille kuin silloin aikanaa vauvoille ja pienille.
Kommunikaatio on nyt helpompaa. Rakastan keskusteluja lasteni kanssa.
Tässä onnistuminen saa minut niin onnelliseksi.

Jouluihmisyys

2011-11-09T08:32:00.000+02:00

Suurkiitos tunnustuksesta Kiviminna.
Heti, kun täältä blogikodista on poissa muutaman viikon, täällä tapahtuu mukavia.

Tulin aamulla töihin pari tuntia ennen oppilaita. Matkalla oli usvaista ja samaan aikaa taivaalla oli aavistus auringonnousun satumaisesta valosta. Pikkupakkanen.

Saamaani tunnustukseen kuului käsittäkseni jakaa satunnaisia asioita omista joulumuistoista.

1. Lapsena vietin aina jouluaattoillan maalla mummolassa. Onneksi kotimatka oli niin lyhyt, että yöksi tulimme kotiin. Joulupäivän vietimme aina kotona ja tapaninpäivänä kummisedän (Tapani) nimipäiväjuhlissa, jonne tuli paljon sukulaisia.

2. Yhtenä jouluna - noin 10-vuotiaana - hurskaudenpuuskassani sanoin, etten tarvitse enää yhtään lelua joululahjaksi. Niitä ei sitten tullut, ainuttakaan. Itkin joulunpyhät.
Äitini lupasi silloin, että siitä eteenpäin jokaikinen joulu saisin jonkun lelun. Saan edelleen äidiltä jouluisin jotakin, joka menee tämän lupauksen piikkiin...

3. Olen saanut joululahjaksi sinisen potkukelkan. Kelkka ilmestyi mummolan pihaan joulusaunan aikana, kun oli 6-vuotias. Silloin näin ihan varmasti tontun. Harmaapukuisen. Pojan.
Kelkka on meillä edelleen kellarissa.

4. Päiväkodissa esitin joulunäytelmässä kuusta. Vuosi oli 1971.

5. Olen mennyt naimisiin joulunpyhinä. Sittemmin erosimme ja joulu oli minulle muutaman vuoden merkityksetön.

6. Viime jouluna olimme jouluyön messussa Barcelonassa Santa Maria del Maren katedraalissa. Katalaaninkielinen messu oli kaunis. Vahakynttilät tuoksuivat.

7. Tytär oli eilen kaverinsa kanssa jouluostoksilla. Tullut äitiini. :-)

8. Uskon joulupukkiin.

Näkymä

2011-11-08T18:38:00.000+02:00

ajatuksissani on selkeä, mutta kuva vielä heilahtanut.
Olen hyvin tyytyväinen kohtalaisen laajamittaiseen media- ja informaatiopaastooni.
On ollut tilaa vanhanaikaisille ajatuksille.

Vanhanaikaisuus ja hitaus tekevät hyvää.
Minulle.

En ole kuitenkaan unohtanut.
Ketään. :-)

Mielessä tänään

2011-10-20T14:09:00.000+03:00

En ole 'syyllistynyt' bloggari-identiteettini pohtimiseen muistaakseni aikaisemmin. Pidän sitä tavallaan selittelynä. Miksi selittäisin itseäni?
Nyt syyllistyn tai ehkä vain pohdiskelen...

Laitan asioita muistiin.
Itselleni.
Vuosikaudet olen laittanut asioita muistiin päiväkirjaan. Välillä kymmeniä sivuja päivässä.
Olen ajatellut kirjoittamalla.
Jäsentänyt ajatuksiani ja järjestellyt päätäni.
Pidän tätä tapaa ja tarvetta hyvin merkittävänä persoonani osana, josta en halua luopua milloinkaan.

Tätä blogiakin olen alusta asti pitänyt itselleni. Jokainen lukija ja kommentti ovat ylimääräistä hyvää, jota en ole tavoitellut tai kalastellut. Aina en ole vastannut kommentteihin, mutta se ei tee kommentista merkityksetöntä. Minun vastaukseni olisi saattanut olla merkityksetön, ontto.
Kun selailen tekstejäni taaksepäin, olen tyytyväinen.
Huomaan pohdintaa, kasvua, oppimista, mielenkiintoisia huomioita.

Tässä bloggaamisen varrella olen 'unohtanut' käsin kirjoitetun tekstin merkityksen itselleni. Olen vain ajatellut kirjottavani päiväkirjaani, mutta en ole tehnyt sitä.
Välillä olen ajatellut jossakin arjen tilanteessa, millaisen kuvan tai tekstin laitan tästä asiasta tänne blogiin.
Tämä on alkanut tunta hiukan ahdistavalta. Vaatimukselta. Turhalta tavoitteiden asettamiselta itselle.

Muutama viikko sitten palasin hyvin määrätietoisesti käsinkirjoitettuun tekstiin. Palasin eri tavalla kuin aikaisemmin.
Kirjoitan vähän, mutta joka päivä. Käsin.
Huomioita, sitaatteja, ajatuksia, unia, unelmia, tunnelmia.
Minulle.

En tiedä, mitä se merkitsee ja mihin se johtaa.
Pidän tästä ajatuksesta.
Avoimuudesta.
Ja yksityisyydestä.

Barcelona

2011-10-17T17:22:00.000+03:00

Barcelona, perjantaina lämmintä + 31 astetta.
Oli niin kuuma ja muutenkin niin kivaa, että valokuvaaminen unohtui.
Ranta, katedraali, Rambla, Park Guell, Raval, Barri Gotic, Muse de Cera, tapaksia, pikku puoteja.
Paljon ehdittiin kolmessa päivässä, vaikka ei pidetty kiirettä.

Irti

2011-10-12T11:00:00.008+03:00

Jalat irti maasta ja ajatukset irti arjesta,
Koko sakki istuu lentokoneen penkkiin nenät kohti lämmintä.

Barcelona, täältä tullaan! :-)

Synergiaetu

2011-10-11T08:51:00.000+03:00

Uskon synergiaan.
Viikonlopun maalauskurssin jälkeen olo on tosi energinen.
Haluan tehdä, luoda, miettiä, saada aikaan.
Innostus yhdessä jutussa saa aikaan innostusta myös toisessa asiassa.
Ihana tunne!

Kuva Genninen inspiroivasta blogista.

Oppimassa

2011-10-08T21:03:00.000+03:00

Maalauskurssilla. Kolmipäiväisellä taidekurssilla.
Uudella tiellä, minä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia

2011-10-04T16:48:00.000+03:00

Töissä on vaihtelevaa ja vauhdikastakin välillä.

Istun hortensian alla lehtikuusilehdossa

2011-10-02T10:50:00.000+03:00

En hakeudu luontoon tai urheilemaan rauhoittauakseni, rentoutuakseni. Olen puistoihminen.

Olen hillityn villi. Puistokin saa olla rämettynyt, villiintynyt.

Istun puistossa, muistikirja polvillani.
Kirjoitan, kirjoitan, kirjoitan vaan. Sanoja, ajatuksia. Tulee, menee. Kirjoittamismeditaatio.

Onko rauha sanoissa vai hiljaisuudessa?
Liikkeessä vai liikkumattomuudessa?
Valossa vai suljettujen silmien takana?

Syövätkö oravat salmiakkia?

Nyt riitti!

2011-09-28T17:33:00.000+03:00

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että teinitytöt kikattamisineen ovat välillä erittäin ärsyttäviä.
Todella ärsyttäviä suorastaan joskus.

Tyttärelle kävi näin: Tytöt kikattavat koulun käytävässä ja kysyvät luokkakaverilta (poika) jotakin ihan tavallista, arkista asiaa. Poika vastaa töykeästi. Tyttäreni kysyy omasta mielestään asiallisen kysymyksen pojalta.
Poika vastaa, että tekisi mieli puukottaa tyttö ja paiskata koulun portaita alas.
Tytär järkyttyy ja hiljenee.
Ja seuraavalla tunnilla tällä pojalla oli mukanaan puukko.

Tytär oli niin kauhuissaan, että uskalsi kertoa asiasta vasta tapausta seuraavana päivänä kotona.
Haukoimme miehen kanssa henkeä ja otimme yhteyttä rehtoriin.

Luotan siihen, että koulu selvittää tämän asian. Heti.

Suunnitelmia

2011-09-26T17:59:00.000+03:00

Kävin kesällä kahteen kertaan Tallinnassa Kulloo lastegalleriissa. (Kuninga 6).
Sunnuntaina pääsen suosikkipaikkaani taas!

Valo

2011-09-23T09:30:00.000+03:00

Tänään punaviiniä ja uusi syysneule.
Huomenna firenzeläinen suklaakakku.
Sunnuntaina....

Sunnuntaikävelyllä Montmartren hautuumaalla

2011-09-18T15:18:00.000+03:00

Etuoikeutettu

2011-09-17T22:54:00.000+03:00

Minulla on äiti, joka asuu vielä 77-vuotiaana omassa kodissaan. Hänen luonaan voi käydä kylässä. Saa kotitekoista ruokaa ja mukaansa purkin samalla viikolla keitettyä hilloa.

Minulla on veli, jolla on ihanat tyttäret. Toinen on minun kummityttöni ja toinen tyttäreni kummitäti. Nytkin tytär on kummitädin luona yökylässä. Saunovat yhdessä ja laittavat tosilleen kasvonaamiot ja kertovat salaisuuksia.

Minulla on mies, jonka kanssa en elä siksi, että voin elää hänen kanssaan vaan siksi, etten voi elää ilman häntä.

Istun tässä kotisohvalla ja koen olevani onnellinen ja jotenkin etuoikeutettu.
Rakkaat, hyvää yötä.

Keskiyön tarinoita - Les Contes de la Nuit

2011-09-16T10:41:00.000+03:00

Poika, tyttö ja ikääntyvä elokuvateknikko tapaavat öisin vanhassa elokuvateatterissa ja kertovat toisilleen tarinoita. Elokuvateatteri vaikuttaa hylätyltä, mutta paljastuu taianomaiseksi paikaksi – siellä tarinat heräävät
hämmästyttävällä, lumoavalla, satumaisella tavalla eloon.

Suosittelen.
Kaunis ja koskettava elokuva.
Aikuisen sielulle ja lapsen silmälle.
Aikuisen mielelle ja lapsen mielikuvitukselle.
Kaikille.

Virheettömyyskö tavoite?

2011-09-15T19:36:00.000+03:00

En pidä tästä virheisiin takertumismeiningistä. Virheiden laskemisesta ja raportoimisesta.
Oppilaiden jokainen virhe ja unohtaminen pitäisi tiedottaa vanhemmille. Hullua, sanon minä!

PysäköintiVIRHEmaksujen sijaan voisi laittaa oikein pydäköineiden autojen tuulilaseihin paperikukkia ja kannustavia lausahduksia ja runoja kauniilla käsialalla kirjoitettuna.

Virheitä tuijottamalla ihminen kasvaa kieroon.
Kannustamalla kukkii.

Luin runokirjan

2011-09-13T19:51:00.000+03:00

Luin runokirjan, joka ei ollut kokonaan runokirja, vaikka kirjastoluokka onkin runojen.
Yhdeltä istumalta.Olen vanhanaikaisen vaikuttunut. Hiljaa.
Omakuvat, Riina Katajavuori.

En tiedä adjektiiviä tähän.
Hyvä on laimea. Mahtava liian pömpöösi.
Aito osuu.

Omat kuvat,
omat sanat,
oma ääni,
oma aika,
omat ajatukset.
Äidin,
naisen,
minun.
Hänen, meidän.

Hemma hos mig

2011-09-12T18:13:00.000+03:00

Vastasin, vaikka ei kysytty :-)

2011-09-11T12:01:00.000+03:00

Antibiootiti vaikuttavat. Olo on paljon parempi kuin eilen. Mieli tarvitsee nyt jotakin mukavaa, hassua ja kevyttä. Tämän löysin Marialta ja päätin tehdä oman versioni.

Kuka olet kahdella sanalla?

- äiti ja vaimo (toinen vaihtoehto on : hupsu aikuinen, erään oppilaani sanoin)

Kuvaile kumppaniasi viidella sanalla.
- älykäs, vakava, sopivasti ärsyttävä, inhimillinen, oppivainen

Mitä pizzasi päälle laitetaan?
- tomaattia, mozzarellaa ja oliiveja

Mitä yhteisistä äidissäsi ja sinussa on?
- olemme taitavia käsitöissä ja säästäväisiä (äiti molempia enemmän kuin minä!)
Minkä väriset verhot sinulla on?
- valkoiset säleverhot (meillä ei ole edes verhotankoja tavallisille)

Mikä kappale soi päässäsi nyt?
- Telepatiaa

Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?
- Tampereelle

Mitä pelkäät eniten?
- pelkään vähän, etten jaksa, mutta muuten en enää oikeastaan mitään

Sattuuko sinua johonkin?
- kurkkuun vielä vähän, mutta aion parantua tänään
Mitä olet syönnyt tänään?
- maitokahvia, leipää, juustoa ja mansikkajogurttia, tomaattia ja paljon vihreää teetä (heräsin jo ennen seitsemää, joten olen ehtinyt syödä paljon :-)

Mitä ostat tänään?
- ikkunasta näkyy taloyhtiön pihakirppis, ehkä löydän sieltä jotakin...

Mitä irtojäätelöä ostat ?
- rommi-rusina tai lakritsi

Mikä on puhelimesi taustakuva?
- tämä

Kuvaile päälläsi olevaa paitaa.
- punainen T-paita, kolme kesää sitten Sokoksesta ostettu

Tiedätkö syntymäpäiväsi viikonpäivän?
- tiistaina keskellä päivää

Mikä on lempikarkkisi?
- salmiakki!!!
Tiedätkö jääkiekon säännöt?
- en tiedä, mutta pesäpallon tiedän (meillä on kotona kaksi tuomaria!)

Kiitos! Piristi!

Heräsin

2011-09-10T18:55:00.000+03:00

yöllä jokaiseen kyljen kääntämiseen. Kurkku kipeä. Aamulla peili paljasti reilut peitteet kurkussa. Tuli lapsuus mieleen. Olin vakiasiakas terveyskeskuspäivystyksessä angiinoineni.
Nielurisoja ei kuitenkaan syystä tai toisesta leikattu. Tautikausi meni ohi.

Ja palasi viime yönä.
Akuutti nielutulehdus, ei vanha taistelukaverini angiina.
Tieto maksoi 90 € ja antibiootit 7 €.

Tänään

2011-09-07T17:54:00.000+03:00

ensimmäinen joogatunti pitkästä aikaa.
Odotan kovasti.

2011-09-04T16:19:00.000+03:00

Pariisittaria

2011-09-03T23:17:00.000+03:00

Midnight in Paris. Woodyn uusin on ihan kelvollinen satu Pariisista.

Montmartre Je t'aime

2011-09-03T11:22:00.000+03:00

Kutsumusta etsimässä

2011-08-30T19:06:00.000+03:00

Kirjan nimi jäi jostakin silmiini.
Lupauksena.
Oljenkortena.
Tarkoituksen kokemisen taito, juuri sitä minä nyt tarvitsen.
Tulin hetki sitten kirjastosta ja olen jo sivulla 48.
Pidän ajatuksista.
Ajattelen myös omiani.

Tarttuisin, jos löytäisin ja uskaltaisin?

2011-08-28T17:29:00.000+03:00

Jankutan tätä samaa ääneen ja itsekseni.
Olen jo pystynyt myöntämään, että olen kyllästynyt.
Käyttänyt jonkin itsessäni loppuun.
Tai työ on käyttänyt minusta jonkin tärkeän loppuun.
Paradoksaalista kyllä; kukaan ei töissä huomaa sitä, koska olen töissäni niin hyvä.
Minulta odotetaan 'tätä' juuri niin kuin sen teen, mutta se 'tämä' ei anna minulle itselleni minuna, ihmisenä mitään. Tahti ei muutu, vaikka en ole läsnä pääni sisällä.
Masentava lähtökohta maanantaiaamuun. Paradoksaalista kyllä; en ole masentuvainen ihminen.
Tätäkin katson ulkopuolelta ja sisäpuolelta samaan aikaan. Näen sisältä, mikä on huonosti, mutta vielä en näe, millä sen korjaisin.

Itkin ja mies sanoi tämän nyt kysyvän voimia ja rohkeutta.
Rohkeutta katsoa, puhua ja tarttua pieneenkin uuteen, erilaiseen - mahdollisuuteen, jos sellaisen löytää.

Pari sanaa Pariisista

2011-08-27T16:17:00.000+03:00

heinäkuun lopusta

Yö taiteelle

2011-08-26T11:18:00.000+03:00

Päivä sivistykselle.
Ilta kirjallisuudelle.
Aamu nautiskelulle.
Tänään.

Tämä hetki riittää

2011-08-23T17:46:00.000+03:00

Olipa kerran prinsessa. Prinsessa tuli viljapellon laitaan ja hyvä haltijatar sanoi hänelle: 'Jokainen tähkä, jonka poimit tästä pellosta, muuttuu jalokiveksi. Ehtona on ainoastaan se, että saat kulkea pellon halki vain yhden kerran. Takaisin et voi palata.'
Prinsessa lähti innoissaan matkaan. Ensimmäiset tähkät eivät olleet hänen mielestään tarpeeksi suuria. Pellon keskelläkään ei ollut riittävän muhkeita tähkiä.
Prinsessa tähyili eteenpäin. Siellä näytti olevan pulleita, kypsiä tähkiä.
Prinsessa kiiruhti viljankorsien seassa aina vain kauemmas. Hän halusi vain parhaat tähkät itselleen.
Lopulta prinsessa tuli pellon toiseen laitaan ja huomasi, ettei mikään tähkä ollut ollut tarpeeksi hyvä hänelle.
Prinsessa kääntyi ja repi hädissään tähkiä syliinsä.
Jalokiviksi ne eivät kuitenkaan muuttuneet.

Tämä tarina kerrottiin tänään koulussa.
Toivottavasti lapset ymmärsivät sanoman.
Tämä hetki on hyvä.

Legendaa

2011-08-20T13:30:00.000+03:00

Miksi tv-sarjoissa ja kirjoissa pistetään kuolemaan aina kaikki symppiksimmät ja viattomimmat hahmot!

Olen kohdannut legendan. Sitä on tuossa pöntössä.
Jostakin tulee vain brändi, jostakin legenda.

Halusin itselleni Montbanc-legendan. Katselimme niitä Pariisissa puolitosissamme. Mietin melkein vakavissani, että voisin maksaa kynästä tonnin. Sijoituksena; osana legendaa, muuttuisin tarinaksi.

Tunnen itseni; joskus hulluimmat unelmani ovat tosimpia. Tästä en tiedä...

Suuntaa

2011-08-18T17:38:00.000+03:00

Ilmoittauduin taidekurssille ja odotan hykerrrellen sen alkamista.
Elämä etsii (uutta?) suuntaa.

Mietin, mikä minusta tulee isona.

Jos ei ole asia helppo nuorelle, ei ole vanhemmallekaan.
Menin kouluun töihin syksyllä 1991 - 20 vuotta sitten. Huh!
Ennen eläkeikää vielä 22 aloitusta edessä.
Mietin, onko minusta siihen ja toisaalta haluanko?

Nam

2011-08-17T16:58:00.000+03:00

Virtuaalikarkkikauppa. Absolutely!
Kuvat sieltä.

Lukiolainen tekee ensimmäisiä lukioläksyjään.
Lähtee sitten ostamaan lisää oppikirjoja.
Elämä on nyt vähän erilaista.

Makeaa

2011-08-15T17:56:00.000+03:00

Kujerruksien Linnea antoi minulle suloisen muffinssin ja tunnustuksen makeasta blogista. Kiitos!

Mukana seurasi toive vastata kysymyksiin lempiväristään, suosikkiruoastaan ja paikasta johon haluaisi matkustaa.

No niin.
Väri
Tämä on hiukan vaikea kysymys. Vuosi sitten olisin vastannut ehdottomasti oranssi, mutta nyt pitää hiukan tuumata. Vastaan kuitenkin edelleen oranssi. Se on minun sieluvärini, mutta oransseja vaatteita minulla ei ole enää puolta kaapillista niin kuin oli vielä pari vuotta sitten. Kirkkaan oranssista farkkutakista en luovu sitten millään! Vaatteissa suosin nykyään mustaan, valkoista ja kirkkaan punaista.
Meidän koti on sisustettu aika lämpimin värein. Punaista on paljon, mutta ei hyökkääväksi asti.

Suosikkiruoka
Tämänhetkisen suosikkini olen esitellyt aikaisemmin kesällä. Salaatti ja halloumijuusto. Yksinkertaisesti.
Höpöruokaikisuosikkini on tacolastut ananassalsan kanssa. Ja lasiin kuohuviiniä :-)
Paikka, johon haluaisin matkustaa
1. Toscanan maaseutu ja Rooma
2. Amsterdam
3. Hanko

En ole nyt viime viikkojen aikana seuraillut blogeja huippuaktiivisesti, joten en oikein tiedä, kuka on jo vastannut. Laitan haasteen kuitenkin Marialle Mamman uuniin ja Satunkaa-Sadulle.

Tänään oli eka työpäivä! Ja olen ihan reipas edelleen!

Huolehtimisen rajaamisen vaikeus

2011-08-14T12:49:00.000+03:00

Takana laiska, vetelehtivä viikko, jonka aikana en ole tehnyt mitään.
Kuitenkin olen tehnyt itselleni erittäin vaikean asian. Tytär päätti monen pohdinnan ja itkun jälkeen lopettaa soittotunneilla käymisen. Ymmärsin häntä hyvin ja tuin päätöksessä. Vaikea kohta oli asian kertominen soitonopettajalle. Osasin aavistaa hänen pohjattoman murheellisen reaktionsa. En halunnut tuottaa ihmiselle pahaa mieltä ja yritin viivyttää kertomista ja keksiä pehmeän tavan.
Olin tavallaan hyvin yllättynyt opettajan erittäin henkilökohtaisesta suhtautumisesta. Tuntui, että jokin pala hänen maailmassaa järkkyi, vaikkei kukaan sitä tarkoittanut.

Tiedän olevani pidetty ja empaattinen opettaja, mutta en koskaan ota oppilaitani samalla tavalla 'iholle'. En jaksaisi. No, tämä opettaja on nuori ja rakkaan ja lahjakkaankin oppilaan menetys on hänellkin varmasti kasvun paikka. Yritin tukea häntä siinä.
Mies oli tuohtunut; et sinä voi terapoida koko maailmaa, vaikka aavistat ja tiedät, miltä ihmisistä tuntuu.

En voi, en. Se taitaa olla minun ongelmani.
Rajaaminen.
Milloin olen tarpeeksi läsnä ja empaattinen, välittävä ja kuitenkin pidän rajan itseeni. Etten polta itseäni loppuun välittämällä ja huolehtimalla liikaa.

Huolehdin itsestäni ostamalla uuden pyöräilykypärän. Enää tämän jälkeen en voi keksiä vedenpitäviä syitä sille, miksi en pyöräilisi enemmän. :-)

Paperinukkeja

2011-08-09T11:09:00.000+03:00

Paperinuket olivat suuri rakkauteni lapsena. Leikkelin niitä mummolassa Apu-lehdistä ja talletin vanhan kirjan väliin. Jokaisella oli oma 'asunto' kirjan välissä: muutama peräkkainen aukeama, joihin olin piirellyt ja liimaillut huonekaluja, tauluja ja muuta huoneensisustusta.
Muutamat tärkeimmistä nukeista ovat edelleen tallessa. Tytär leikki niillä jokunen kesä sitten.

Minun ja ystävieni leikeissä Armi Aavikko oli äitinä, Friman tai Juha Mieto isänä ja Nadja Comăneci, se voimistelija, tyttärenä. Minua ja ystäviäni harmitti, kun lehdissä ei ollut lapsipaperinukkeja. Perhe, jossa oli vain tuo Nadja ja Shirley Temple korkkiruuvikiharoineen lapsina, oli vähän torson tuntuinen. Missä kaikki pojat? Ja mummot ja vaarit?

Leikkiikö kukaan enää nykyään paperinukeilla?

Nämä paperinuket löysin Googlen kuvahaulla.

Vielä

2011-08-08T17:21:00.000+03:00

monta tuntia lomaa jäljellä!
Ainakin 144 ja tämän päivän jäljelläolevat päälle.

En aio hukata hetkeäkään ja aion hukata kaikki.
Ei tavoitteita, ei paineita.
Jos vain kerrankin olisi ja olisi ja olisi.
Ja välillä nukkuisi.

Vaiva ja hoitokeinon yritelmä

2011-08-03T20:10:00.000+03:00

On olemassa vaivoja ja olotiloja, johin auttaa vain juuri tietynlainen - en sano ravinto - vaan suuhunpantava.
Minulla on tänään ollut hapankorppu-koskenlaskijajuusto-yhdistelmällä parannettava olo.
Kuuri (seitsemän!!!) leipää on nautittu loppuun ja siinä sivussa yksi kirja luettu loppuun.
Vaiva alkaa väistyä.
En sano, että se olisi vielä voitettu, mutta juusto loppui.

Syksy on saapunut parvekkeelle.

Nyt joku varmaan kysyy; mikä se vaiva sitten on?
Hyvä kysymys.
Se on määrittelemätön. Joku. Semmoinen olo.
Jokainen nainen sen kyllä tunnistaa...

Viimeisetkin oppilailta keväällä saadut kukat alkavat olla kuolleita.

Nainen myös tietää, että tuo olo ei aina varoita. Tulee vaan ja asettuu päähän ja ruumiiseen, eikä kerro, milloin aikoo häipyä.
Ja hapankorppu-juustoleipä ei voi taata täydellista paranemista.
Sen verran kuitenkin helpotti, että EN lähde Alepaan suklaanhakuun.

Ilmassa

2011-08-01T21:39:00.000+03:00

tuntuu olevan jo ripaus syksyä.
Enkä pistä pahakseni.
Tämä on ollut hyvä kesä ja onneksi se vielä jatkuu.

Kirjallinen sattuma

2011-07-30T13:34:00.000+03:00

Nappasin Pariisin matkalle hyllystä mukaan pari vuotta sitten alesta ostamani lukemattoman dekkarin. En tiennyt kirjasta mitään, paitsi sen että sen tapahtumat sijoittuvat Ranskaan.

Ensimmäisenä iltana aloitin kirjan lukemisen.
Kirjallinen sattuma oli hämmentävä. Kirjat tapahtumat sijoittuvat Montparnasselle - siellä olimme pyörineet päivän ja siellä hotellimmekin oli. Kaikkein hämmentavintä oli, että olimme syöneet illalllisen juuri sillä aukiolla, josta kirjan tapahtumat saavat alkunsa.

Kirjassa Joss-niminen entimen merimies on keksinyt itselleen uuden elinkeinon: hän on herättänyt henkiin sanomien lukijan unohtuneen ammatin. Joka päivä Joss huutaa Edgar-Quinetin aukiolla Pariisin tuuleen ihmisten mietelmiä, ilmoituksia ja pyyntöjä. Alkuun sanomat ovat harmittomia ja hyväntahtoisia, mutta sitten alkaa viestiuurnaan tupsahdella epäilyttäviä, uhkaaviakin viestejä.
Mukaan Montparnassen pensionaatin värikkään porukan arkipäivään astuu komisario Adamsberg, älykäs, hajamielinen ja intuitiivinen kyttä.
Koko Pariisi on kohta kauhun vallassa: pelätään ruttoa...

Pariisilaiset lukevat kaikkialla. Puistossa, metrossa, ravintolassa, jotkut jopa kävellessään. Viihdyin lukevassa ilmapiirissä.
Samoin viihdyin kovasti monissa kirjakaupoissa ja hassuissa antikvariaateissa, joissa poikkesimme. Ainoa ongelma oli kieli. En osaa ranskaa. Toisaalta kirjakauppareissut olivat kukkarolle ystävällisiä. Keskityin vain tunnelmaan.
Shakesperare & co -kirjakaupassa kuuntelimme ääneenlukemista. Englanniksi. Kultturellia ja kotoisaa samaan aikaan.

Toinen

2011-07-25T08:00:00.014+03:00

mahdollisuus.
Ansaisen sen!

Pyörii

2011-07-24T19:12:00.000+03:00

Lauantaina päivällä juhlimme mummin 80-vuotissynttäreitä helteessä hikipisaroiden tippuessa mansikkakakun päälle.
Illalla kuuntelimme hiljaisina Norjan järkyttäviä uutisia kampiradiosta. (mökillä aurinkosähkö)

Maailma pyörii.
Välillä vauhti tekee surulliseksi.

Turvallisesti kesken

2011-07-20T22:30:00.000+03:00

Minusta on rauhoittavaa ajatella, että minulla on jokin käsityö - vaikka nyt ikuisuusvirkkaus - kesken.
Voin milloin tahansa istahtaa punaiseen nojatuoliini ja ottaa sen korista ja olen suoraan virrassa mukana.
Matka alkaa saman tien. Ei tarvitse suunnitella, olla epävarma.
Tietää, että taattu rentoutumiskeino ja aika omille ajatuksille on käsillä heti.

Lukiolaisena tein paljon käsitöitä. Lähinnä neuloin.
Ylioppilaslahjaksi sain ompelukoneen. Ja sitten ompelin. Opiskeluaikana virkkasin paljon ja ompelin vähemmän, mutta sen jälkeen oli muutama vuosi, että saatoin ommella pari, kolmekin jakkua tai paitaa viikossa. Tein kaikki vaatteeni itse.
Ylitin itseni ompelemalla silloiselle poikaystävälleni vuoritetun villakangastakin.
Se kausi taisi päättyä silkkiseen hääpukuuni...

Kun lapset olivat pieniä en tehnyt mitään. Vain esikoiselle yhden lappuhaalarin, kun hän oli alle vuoden ikäinen.
Meni monta vuotta ennen kuin keksin käsityö taas uudelleen.

Oikeastaan voisi sanoa, että sallin taas itselleni omaa aikaa .
Nyt en voisi olla tekemättä.

Jälkikäteen ajateltuna olisin varmasti ollut onnellisempi, jos olisin ollut viisaampi ja antanut itseni tehdä.
Olla tarkeä itsellenikin...

Eräs sadepäivä

2011-07-19T14:05:00.000+03:00

Hyvät luomut

2011-07-18T20:22:00.001+03:00

Kesän suosikkiviinit, joilla pari erittäin hyvää puolta minun silmissäni.
1) Ovat luomuja.
2) Ovat eurooppalaisia. Ostan periaatteessa vain Euroopassa tuotettuja viinejä. Minusta on jollakin tavalla hupsua laivata viinejä maapallon toiselta puolelta, kun läheltäkin löytyy.
Tosin kerran yksi mies moitti tätä ajatukstani. Väitti, että eurooppalaiset viininviljelijät ovat ökymaanomistajia ja muutenkin pahiksia ja Etelä-Amerikassa työlaiset tekevät viiniä tosissaan, henkensä pitimiksi. En ole ottanut asiasta tarkemmin selvää, joten intuitiolla tässä mennään.

Mies ostaa aina tuota italialaista ja minä ranskalaista. Hassu juttu - muutenhan valitsen ruokapöydässä italialaista, jos on mahdollista! :-)

Vanhoja ajatuksia uudesti - wabi sabi

2011-07-17T23:32:00.000+03:00

Luin kirjan. Hitaasti. Monena iltana.

Aloittaessani en tiennyt, mistä koko asiassa on kyse. Lukemisen aikana selvisi, että olen toteuttanut melko monia wabi sabi -ajattelun mukaisia periaatteita intuitiivisesti. Nauttien asioista sellaisinaan.

Wabi sabi juontaa juurensa zen -filosofiaan.Varhaiset juuret ovat siis itse Buddhan aikoihin, 500-luvulle eaa.
Filosofia on siis kehittynyt vuosisatojen kuluessa; muotoutunut, muokkautunut.

Wabi on yksinkertaista, ei-materialistista, nöytää, kiitollista, harkittua.
Sabi kuvaa luonteeltaan katoavaa, ilmentää jotakin sellaista, jossa ikä näkyy, joka kertoo elämästä.
Enkä kirjan ydinajatus oli se, että käyttäisimme mahdollisimman hyvin elämämme hyväksemme sellaisena kuin se on.
Vain yksinkertaisesti on.

Wabi sabin perusajatukset ovat sellaisenaan kauniita (kolme suosikkiani olen 'avannut').
* Hetkessä eläminen
* Yksinkertaisuus
* Intuitio (kyky ymmärtää asioita ilman analyyttistä tai loogista ajattelua)
* Katoava kauneus
* Keskeneräisyys (kyky ymmärtää, että elämä on tapahtumasarja, jossa ei ole alkua tai loppua)
* Epätäydellisyyden hyväksyminen
* Arvostaminen
* Levollisuus
* Luonnollisuus
* Takertumattomuus (vapaus opeista, käsityksistä ja uskomuksista)
* Nöyryys, vaatimattomuus ja askeettisuus

Kaikki muuttuu - siitä ajatuksesta nauttiminen, että jokainen päivä on uusi ja erilainen, että maailma on täynnä muuttujia ja ettei mikään pysy paikallaan.

Olen onnellinen, että tämä kirja sattui eteeni.

Tähdetaitoja

2011-07-17T17:02:00.000+03:00

Tämähän menee ihan ruokablogiksi, mutta muutos ei liene pysyvä.
Harrastin eilen tähdetaitoja eli valmistin ruokaa kaappikatselmuksella.

Pizza bianco, olkaa hyvät.

Pohjana ihan tavallinen pitsapohja.
Täyte:
- taikinan päälle reilu loraus oliiviöljyä
- keitettyjä perunoita viipaleina
- valkosipulia murskana tai pieninä siivuina
- mozzarellaan viipaleina.

Ja sitten uuniin. Paistamisen jälkeen päälle tuoretta rucolaa tai basilikaa.

P.S. Kuistilla virkattu matto myynnissä.

Snobi sisälläni ja punaiset kengät

2011-07-16T12:12:00.000+03:00

Tamperelaisen duurariperheen kuopuksen sisällä asuu pieni snobi.
Juttu meni näin:
Kuljeskelin kaupungilla tarkoituksenani ostaa materiaalit tilausvirkkaustyöhön (onnistuin tässä hyvin).
Minulla on 'kotiintuloaika' - pesutupa varattuna.
Mieheltä tuli tekstari: 'Hoidan pesutuvan. Vietä sinä vapaapäivä. Tuo jotakin hyvää illaksi.'

Vaaralliset sanat. :-)
Ilman selkeää suunnitelmaa, tarvetta, ei pidä piiloruokasnobin mennä Stockan Herkkuun.
Kuljen. Katselen ihmisiä ja heidän ostoksiaan. Ihmettelen erilaisia herkkuja.
Eilen silmiini osui vaalea, nuori pariskunta. Ostoskorissa ruukkubasilika ja paperipussissa leipä. Juustotiskillä kuuntelin heidän ihastuttavaa pohdintaansa. Valitsin huvikseni saman juuston kuin he ja vielä granaattiomena-vadelmahillopurkin.
Sitten kangaspussiin pakattua paellariisiä, luomulimonadia, kuvattuja persikkalastuja, höyryävä leipä. Italialaista salamia, oliiveja. Kahvia (kallista!!), jota en koskaan ostaisi selväjärkisenä.
Snobi sisälläni oli sangen tyytyväinen.

Ostaminen on kumma juttu. Ymmärrän hyvin shopholisteja. Ostamiseen - tavaroiden tuottamaan unelmaharhaan - on helppo jäädä koukkuun.

Pariisiin viikon päästä.
Olimme siellä viime kesänä lasten kanssa. Kaupungista jäi hajanainen, keskittymätön tunne.
Annamme Pariisille uuden mahdollisuuden. Miehen kanssa kahdestaan.

Laitan jalkaani nämä tamperelaisen Tossumontun käsintehdyt tyttömäiset...

Halloumikesä

2011-07-14T20:32:00.000+03:00

Meidän perheen ehdoton suosikkiruoka tänä kesänä on ollut grillattu tai pannulla paistettu halloumijuusto ja vihreä salaatti.
Salaatti sisältää:
- lehtisalaattia
- jäävuorisalaattia
- basilikaa
- kurkkua
- hunajamelonia
- vihreitä rypäleitä
- ja päälle liraus oliiviöljyä.

Tomaatit - basilikan ja oliiviöljyn kanssa - ehdottomasti erikseen.
Ja se on siinä. :-) Tämä kulhollinen näköjään vielä sekoittamatta.

Ihme!

2011-07-13T23:41:00.000+03:00

En pidä itseäni kummoisena viherpeukalona, mutta meidän keittiön ikkunalla kukkii basilika!
Olin todella ällistynyt huomatessani yllätyksen.

Amalia matkalla, osa 2

2011-07-13T23:37:00.000+03:00

Itsenäistymisharjoitus ja irtipäästämisharjoitus

2011-07-09T12:55:00.000+03:00

Olen ostanut pussillisen erilaisia hyttysmyrkkyjä.
Toiseen pussiin pakkaan herkullisia virkkauslankoja. Afrikkalaisia kukkia tulossa.

Tallinnassa kuvasin tämän pyörän. Hykerryttävän ihana. :-)

Lähdemme veljen perheen mökille saareen Tampereen suunnalle.

Esikoinen tekee itsenäistymisharjoituksia: jää yksin kotiin. Kolmeksi päiväksi.
En halua ajatella asiaa liian tarkkaan. Vaikka olen ajatellut sitä erittäin tarkkaan ja keskustellut hänen kanssaan hyvin vakavasti ja perusteellisesti.
Tytär sanoi, etten olen koskaan puhunut kenenkään lapsen kanssa niin vakavasti kuin isoveljen kanssa tästä asiasta..
Vastuu ja vapaus ovat vakavia asioita.
Haluan luottaa. Hän on sen arvoinen.

Uutta

2011-07-08T19:50:00.000+03:00

Kuistilla uusia muistikirjoja.

Amalia matkalla

2011-07-08T16:14:00.000+03:00

Synnynnäinen

2011-07-07T18:37:00.000+03:00

Jotkut ovat syntyneet näyttämölle.
Tytär on ollut suuri diiva koko ikänsä. Pienempänä hän pukeutui kotona aina prinsessaksi - varmaan korostaakseen omaa naiseuttaan kolmen pojan keskellä.
Päiväkodissa hän ohjasi suuria 'tuotantoja'; oli sirkusta ja keppinukketeatteria pari mainitakseni.
Hän on kirjottanut ja ohjannut lukuisia kotinäytelmiä. Tehnyt itse pukuja, nukkeja, julisteita teatteriinsa.

Pienenä koululaisena hänellä jonkinmoinen 'itkevä draamaqueen' -vaihe, mutta nyt hän on löytänyt näyttämön tosissaan. Teatteritaiteen perusopinnot ovat rakkain harrastus.

Kuvissa olemme Tallinnassa dominikaaniluostarin kirkkosaliin tehdyllä näyttämöllä.
Ulkona hillitön helle ja viileässä salissa vain suosikkinäyttelijäni.
Luksusyksityisnäytäntö.

Lempilomakohteita

2011-07-02T11:51:00.000+03:00

Kirjat. Tuoreet tarinat. Salaperäiset seikkailut. Uudet tuulet. Pölyiset nurkat.
Pienet puodit. Levottomat pinot. Sekaiset hyllyt. Hämärät käytävät. Satunnaiset järjestykset.
Löydöt. Aarteet. Sattumat. Päähänpistot.

July

2011-07-01T00:52:00.000+03:00

Luen parhaillaan Austerin New York -trilogian keskimmäistä osaa Aaveita.
Kirjassa leikitellaan nimillä. Päähenkilö on Blue, yksityisetsivä, joka pitää silmällä Black-nimistä heppua Whiten antaman toimeksiannon mukaan. Mukana seikkailevat myös Green, Gold, Violet ja pari muuta 'värillistä'.

Pidän amerikkalaisesta tavasta antaa nimiksi arkisia substantiiveja. Suomen kielessä siihen taivutaan vähemmän. Nykyään kyllä enemmän kuin aikaisemmin. On Pinja, Kaisla, Ukko, Kukka, Kuisma, Tuuli...

Olisin mieluummin July kuin June. July on villimpi, itsenäisempi. June vähän tossun alla...

Niin se menee

2011-06-30T17:18:00.000+03:00

Koskaan ei tiedä, mitä lapset saavat elämässään aikaan.
Kun ei tiedä itsestäänkään...
Sepä tekeekin tästä niin mieleinkiintoista.
Kuva täältä, kiitos. :-)

Arvonta suoritettu ja juhannus eletty

2011-06-28T23:23:00.000+03:00

Terveisiä mökiltä.
Poltettiin kokoa sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä.
Pelattiin sulkapalloa ja syötiin monta kiloa salaattia (ja siinä sivussa hiukan muutakin).
Meidän isot pojat (14 ja 15) nukkuivat päiväunet joka päivä ja pienet lapset (10 ja 13) uivat isojenkin edestä.

444-juhla-arvonta on suoritettu ja voittajaksi onnetar ja noppa arpoivat Ilonan. Laitapa osoitteesi ja toivemuistikirjasi sähköpostiin! :-)

Ulkomailla

2011-06-22T10:38:00.000+03:00

Tiistai Tallinnassa kolmen skeittarin kanssa. Aamupäivällä vedin kauneushoitolaöverit: jalkahoito, punaiset kynnet, päähieronta ja vielä kuohkea kampaus. Iltapäivällä kulttuuripläjäys: museo, pari antikvariaattia ja kirjakauppaa, galleria, kirkko, 1200-luvun luostaripuutarha ja vielä kukkaisfestivaalit. P.S. Skeittareilla oli oma ohjelma. :-)

Jännittävä hetki

2011-06-15T19:31:00.004+03:00

Blogeissa järjestetään arvontoja, kyselyjä ja muuta semmoista. Olen osallistunut harvakseltaan arvontoihin ja blogiarpajaisiin ja voittanutkin kaksi kertaa - kerran Elenalla ja toisen kerran keväällä Elisan arvonnassa.

Nyt on tullut historiallinen hetki. Tämä kirjoitus järjestyksessä 444. teksti täällä Linnea Talven seikkailuissa. Tätä merkkipaalua juhlistaakseni pistän pystyyn arpajaiset. Palkinnoksi laitan kangaskantisen, itsetekemäni muistikirjan. Niitä on näytillä Villiviinikuistilla, mutta uusia, valokuvaamattomiakin on hyllyssä. Yritän saada kuvat kaikista juhannukseen mennessä kuistin seinälle.

Kommentoimalla tätä kirjoitusta juhannusaattoiltaan mennessä, osallistut historiallisiin arpajaisiini. Kun palaan mökkireissulta, suoritan arvonnan ja voittaja saa toivoa itselleen mieluisaa muistikirjaa.

Toimeksi siis! :-)

Päätös

2011-06-11T09:39:00.002+03:00

Vaikea päättää, ottaako pyörän vai yhdistelmän bussi ja kävely.

Mennäkö kirpparille suoraan vain rennon mutkan kautta.

Laittaako rahapussin reppuun vain kukkakassiin.

Toiveenani on löytää sinivalkoisia maisemalautasia. Sekalainen pino kaapissa kaipaa täydennystä.

Kumpi on ihanampi kesäaamu vai kesäilta?

Todellisuudella päin näköä

2011-06-10T22:36:00.003+03:00

Läiskis!

Tänäiltana:

Bussissa vanha mies oli erittäin aggressiivinen. Uhkaili tappamisella, löi ja potki.

Lopulta saimme poliisit apuun ja setä maijaan.

Sitten otettiin lausuntoja.

Kriisinsietoni on näköjään hyvä. Bussissa poliisia odotellessa rauhoittelin takanani istuvia tyttöjä, annoin ohjeita hätäkeskukseen soittajalle. Bussikuski oli nuori kesätyöntekijä, joka ei uskaltanut edes sanoa häirikölle mitään. Poliisin tultua otin ohjat käsiini ja selostin matkan tapahtumat tiivistetysti; kuka teki ja mitä, minkä pysäkin kohdalla.

Kevään mittaan olen töissäkin joutunut pariin otteeseen huomaamaan, että minulla on rauhallinen ja looginen ote kriisitilanteissa.

Kotona analyyttisuus on välillä kateissa...

Kuvassa kuopus ei ole puun ja kuoren välissä. Hän on onton puun sisällä!

Kesä ja loma

2011-06-09T16:58:00.002+03:00

Lauantaina juhlittiin peruskoulun päättymistä ja ala-asteen päättymistä ja lopuillakin kesäloman alkua. Sitten ajeltiin taksilla pitkin kaupunkia ja juhlittiin ylioppilaita.
Päivän päätteeksi oli ihana istua auringossa, sireenien tuoksussa kotipihalla ja nauttia naapurien järjestämistä yllätyskuohuviinikekkereistä.

Sunnuntaina pakkasimme porukan ja lukuisten kassien ja reppujen joukon autoon ja suuntasimme kohti uutta ja kesälomaa.
Tällä viikolla olemme kiivenneet kalliota valjaiden ja köysien varassa. Miehen kanssa olimme tehneet sitä ennenkin, mutta lapsille kokemus oli uusi. Esikoinen tykkäsi kovasti, mutta nuoremmille se oli pelon voittamisen harjoittelua. Sitäkin tarvitaan...
Toinen kypärälajimme oli ratsastus. Saimme pienen oppitunnin kentällä ja heti olimme valmiit maastoon. Kahden tunnin maastolenkki metsässä oli hieno kokemus. Olen aian tiennyt, ettei vartalonhallintani ole erityisen vahvaa, mutta selvisin kuitenkin. Uusia lihaksia löytyi... :-)

Eilen meloimme neljä tuntia aurinkoisella Saimaalla kaksikkokajakeilla. Lounas nuotiolla saaressa... Kaupunkilaislapset olivat kuin kalat vedessä.
Uusi on joskus pelottavaa...
Joskus ihana löytöretki!

Suoritettu

2011-06-03T22:00:00.002+03:00

Yhdeksän vuotta sitten hän astui 6-vuotiaana tästä ovesta sisään.

Huomenna peruskoulu on suoritettu ja ovesta tulee ulos komea nuorimies.

Liikuttavaa.

En tarvitse edes Suvivirttä kyyneliin...

Kutsujen kuokkavieraat

2011-05-27T11:25:00.005+03:00

Kyläkellukka?

Hän tulee kutsumatta, kehuu itseään ja arvostelee kahvipöydän tarjottavia...

Liuskapeippi?
Ikuinen laihduttaja, on jolla näyttävä kampaus ja kirkuvan väriseksi lakatut kynnet -hiukan mauttomat.

Morsinko?

Toivoi pääsevänsä kaasoksi, mutta jäikin penkkiin sulhasta kaihoavaksi vieraaksi, joka joi juhlissa liikaa kuouviiniä.

Nyylähaarikko?

Aina-sairas, terveyskeskuksen vakiasiakas. Osaa lääkärikirjan ja terveysnettisivut ulkoa. Diagnosoi pyynnöstä ja ilman.

Pikkutyräkki?

Hän, joka tekee ne kaikki harmittomat kömmähdykset, joille me nauramme töissä kahvikupin ääressä.

Rätvänä?

Armoton juorukello ja toisten asioihin puuttuja. Kärsii kroonisesta allergisesta nuhasta.

Harmio?

Niin... hänet varmaan tunnemme kaikki.

Kutsujen kuokkavieraitako?

Ei.

He ovat kasvikirjasta.

En voinut olla nauramatta selatessani vanhaa kasviota. :-)

Lumo

2011-05-25T22:27:00.003+03:00

Ei sille vaan mitään voi; vanhoissa rakennuksissa on jotakin hyvin lumoavaa.

Kauneuden ja funktionaalisuuden suloinen liitto.

Toivon hartaasti, että vuosikymmenten päässä tulevaisuudessa ihmiset näkevät nykyajankin rakennuksissa jotakin lumoa. Henkeä meistä aikalaisista...

Kuvat ovat koulusta, 80 vuoden takaa.

Kaikkiin vaivoihin

2011-05-23T09:07:00.001+03:00

Löysin tämän päivänpiristäjän täältä.

Meidän kulmilla, tänään

2011-05-22T14:42:00.002+03:00

Kotikulmilla

2011-05-22T10:20:00.002+03:00

Pitkin viikkoa on täällä kotikaduilla ilmestynyt aitoihin ja tolppiin sekalaisia, houkuttelevia ilmoituksia pihatapahtumista ja kirppareista, joita pidetään tänään.

Siis kotiseutukulttuurin päivä!

Kuva on viikon takaa Tallinnasta.

Ymmärsin ja en

2011-05-21T20:22:00.001+03:00

Olin tänään konsertissa, jossa tytär esiintyi. Vieressäni istui toisen esiintyjän äiti, joka virkkasi koko konsertin ajan.

Ymmärsin hyvin häntä - himovirkkaajan sielua.

Toisaalta en ole varma, miten suhtautuisin asiaan.

Lapset olivat harjoitelleen esityksiään koko kevään...

Pari viikkoa vielä

2011-05-20T08:12:00.003+03:00

Peruskoulun päättävän koululaisen, jonka tavoitteet opiskelussaan ovat hyvin korkealla, äitinä oleminen on ollut tänä keväänä raastavaa. Meillä suurimmat ongelmat ovat ajankäytön ja omien töiden suunnittelun oppiminen. En voi ymmärtää, että kohtalaisen fiksu lapseni ei osaa suunnitella ajankäyttöään millään muulla kuin mielihyväkriteerillä.

No, meillä kaikilla on mustat pisteemme...

Kuka ja miksi?

2011-05-17T10:44:00.003+03:00

Linnea talvi seikkailee -blogi syntyi joulukuussa 2008 vanhalla rähjäisellä kannettavalla kotona päiväpeiton päällä. Lapset olivat nukkumassa, mies maalla ja oma äitini katseli sohvalla telkkaria ja jutusteli siinä samalla verkkaisesti kaikenlaista pientä elämästä.

En miettinyt hetkeäkään mitään muuta nimeä tai nimimerkkiä, koska Linnea Talvi oli siihen mennessä elänyt kanssani jo kauan. Linnean nimi on hiukan ontuvan anagrammi tyttönimestäni, joten hän on ollut alter egoni eri tilanteissa elämän varrella pitkään.

Varvastossukuvalle ei myöskään ollut vaihtoehtoa. Kuva on otettu toscanalaisen maalaistalon ruhtinaallisessa makuuhuoneessa vuonna 2006 koko perheen häämatkalla. Olen ehdottomasti oranssi ihminen.
Vaalenpunainen possu oli mummuni kaapissa koko lapsuuteni. Mummu oli saanut sen seurakunnan käsityökerhon arpajaisista. Possun käsi on ollut poikki aina. Rakastin lapsena possun silkkistä, valkoista otsatukkaa. Nyt possu asuu meillä kotona, kunniapaikalla vitriinikaapissa.

Kovasti hankalassa elämäntilanteessa 90-luvun lopulla kirjoitin tarinoita Linneasta.
Syksyllä 2005 kirjoitin lisää ja lopulta kasasin kokonaisen kirjan; trilogian, jonka ensimmäinen osa on 'Linnea talvi seikkailee'.
Tarjosin kirjaa heti tuoreeltaan muistaakseni seitsemään kustantamoon, mutta 'hylsy' tuli kaikilta.
Lopulta se ei harmittanut. Tärkeintä oli saada tarinat ulos omasta päästä.

Nyt on menossa muokkaus - ikuisuusprojekti... :-)

Se, mitä kirjoitan täällä verkossa Linnean nimissä, ei ole fiktiota. Tämä on minun ja perheeni arkea, unelmia ja pohdiskelua.

Minusta on hassua, että kukaan tuttuni ei tiedä näistä sivupersoonani seikkailuista.
Mieheni tietää, mutta ei käy täällä.

Vai käytkö? ;-)

Inspiraatiopöytä

2011-05-11T10:21:00.003+03:00

Violetin Dubletista päädyin kauniiseen blogiin, josta poimin tämän kuvan.
Kerrotaan, että tässä kahvilassa J.K. Rowling kirjoitti Potter-saagan alun.
Käsin, yksin, köyhänä...
Jostakin syystä tämä tarina kiehtoo minua melkein enemmän kuin itse Potterin tarina, jonka kaikki seitsemän osaa luin läpi melkein velvollisuudesta. En ole fantasiakirjaihminen - ei sille vaan mitään voi.

Leikkiä

2011-05-06T08:33:00.004+03:00

Leikin yksinollessani ajatuksissani yksinasumisleikkiä.

Siinä laitetaan tavarat aina oikeille paikoilleen ja ollaan sikamaisen tyytyväisiä, kun kaikki on järjestyksessä, suorastaan tip-tip. Siinä tiskipöytä on kiiltävä ja kaikki sängyt peiteltynä. Siinä mietitään, mitä herkkuiltapalaa voisi syödä yksinään, kun ei tarvitsisi jakaa mitään kenenkään kanssa. Siinä uneksitaan hömppäelokuvien katsomisesta kuohuviinilasi kädessä ja mietitään keskellä viikkoa taidemuseossa käymistä.

Vielä mietitään, että olisi paljon, paljon aikaa ihan kaikelle ihanalle yksityiselle.

Ja sitten istutaan nojatuoliin ja päästetään silmäkulmasta pari kyyneltä, koska oikeasti ei ole kiva olla yksin ja on ikävä perhettä - heidän ääniään ja tavaroitaan sohvilla ja pöydillä.

Sitten lähetetään vähintään tekstari miehelle tai tyttärelle (pojille ei kannata - he eivät ole varmoja vastaajia) ja he vastaavat, että rakastavat minua.

Olen tänäaamuna leikkinyt puoli tuntia yksinasumisleikkiä ja nyt riittä!

Minulla on maailman paras perhe!